- Ajankohtaista
Kuvanveistäjänä toimiva Merja Ranki valmistui keramiikka- ja lasitaiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta 1998. Kuvanveistotaiteeseen liittyvä näyttelytoiminta on jatkunut vuodesta 1981.
Yhteisötaide-projektien toteuttamisen kautta taiteilijan ja yhteisön välinen vuorovaikutus on muuttunut yhä tärkeämmäksi osaksi taiteilijan työskentelyä. Taiteilijan laaja kutsunäyttely oli Keravan taidemuseossa syksyllä 2008. Pilviaiheet ovat olleet tuotannossa jo parin vuoden ajan. Suurikokoisten installaatioiden ja veistosten ohella tuotantoon kuuluu myös pienoisveistoksia pronssista ja keramiikasta sekä yksilöllisiä, käsinrakennettuja käyttöesineitä.
Merja Rankin teoksia voisi luonnehtia hymyileväksi surrealismiksi, joka humoristisen käsitetaiteen tavoin antaa katsojalleen oivalluksia ja mietteitä inhimillisestä elämästä, arjesta ja haaveista.
Photo Ossi Kajas

